Kuuma nainen Berliinistä

Keväällä 2011 tuli taas sellainen olo, että oli pakko päästä Berliiniin. Alun perin matkalle piti lähteä kaverin kanssa, mutta tämä perui matkansa vaimonsa painostuksesta muutama viikko ennen reissua. Ilmeisesti pelimanni olisi ollut liian vaarallista matkaseuraa. Olin jo ehtinyt varata meille loma-asunnon Mowitanialta ja päädyin loppujen lopuksi pitämään sen, vaikka se oli yksin matkustavalle vähän turhan iso.

Saavuin Oderbergerstrasselle torstai-iltana ja asettauduin taloksi. Varasin perjantaille rentouttavan hoidon edellisellä reissulla löytyneestä thaihieromalaitoksesta.

signet-keine-erotik

Berliinissä ilotalot ovat sallittuja ja osa hierontapaikoista tarjoaa myös näitä palveluita. Jos etsii muuta kuin alapään hierontaa, kannattaa katsoa, löytyykö nettisivuilla maininta Kein Sex, keine Erotik tai vastaavaa. Tämän sisältöinen tarra saattaa myös löytyä palvelulaitoksen ikkunasta.

Kun olin mönkinyt hierojattaren patjalle, totesin suomipoikatyyppisesti, että runttaa vaan, jäykät paikat tarvitsevat kovaa rankaisua. Hierojatar teki työtä käskettyä ja kohta oli olo kuin muay thai -matsissa ottavana osapuolena. Puolentoista tunnin jälkeen keksin myllytyksestä pyörryksissä kysyä myös jalkahoitoa. Jees but no oli aluksi vastaus, mutta hetken päästä Sophakin omistaja soitteli paikalle hymyilevän thaimamman vadin kanssa ja jalkojen höyläys alkoi. Jalkahoito ei ihan ollut tämän daamin leipälaji, mutta suuremmilta vaurioilta vältyttiin. Hieronta *****, jalkahoito **.

Kitarataivas ja helvetti

Lauantaina tajusin yhtäkkiä, että kitaroiden katsominen oli päässyt unohtumaan ja suunnistin vanhasta muistista Berlin Guitarsiin. Marssin kauppaan tutkimaan tarjontaa ja vähän aikaa patsasteltuani ihmettelin itsekseni sitä, että näkyvillä oli vain halpiskeppejä. Hetken päästä myyjä kysyi saksaksi, voisiko hän auttaa, johon sopersin jotain kysymyksen tapaista ruostuneella lukiosaksalla . Myyjä vaihtoi sujuvasti englanniksi ja totesi: ”Yes, we have the Martin room in the back”

Ja olipa melkoinen tupa. Ehkä 20 m2 täynnä upeita akustisia kitaroita. Soittimet olivat kolmessa kerroksessa seinillä kuin Alkon pullot – ylimpänä kalleimmat, keskellä keskihintaiset ja alimpana edullisimmat. Vilkaisin ylärivin hintalappuja ja päätin, etten edes koske sinne. Keskirivillä aloin kokeilemaan kiinnostavan oloisia soittimia ja soittelin 6-7 eri kitaraa, enimmäkseen Martineja. Loppujen lopuksi käsiin jäi kaksi M-38:aa, joista sitten aloin pähkäilemään, kumpi lähtisi mukaan.

Kello läheni sulkemisaikaa ja tein lopulta valinnan. Tinkasin vielä myyjän kanssa hetken ja lopulta onnellinen mies marssi luuttu kainalossa kaupasta ulos.

Lauantai-ilta oli kuuma ja hekumallinen uuden tuttavuuden kanssa. Soittelin ja äänittelin lähes koko yön ja unet jäivät vähiin. Sunnuntaina heräsin karuun todellisuuteen kun tajusin, että mullahan on akustinen arvokitara, joka pitää saada lentokoneella Suomeen. Alkoi ahistamaan.

Siirryin kentälle hyvissä ajoin ja Air Berlinin lähtöselvityksessä kysyin, voinko ottaa nuorikon matkustamon puolelle. Eipähän käynyt. Virkailija ohjasi minut erikoismuotoisten matkatavaroiden osastolle. Siellä sattui olemaan töissä jenkkikundi, joka pienen jutustelun jälkeen paljastui itsekin kitaransoittajaksi. Jenkki kysyi, mikä keppi mulla oli kotelossa, kokeili kitaraa hetken ja sanoi: ”Älä missään nimessä laita tätä ruumaan”. Ja sanoi, että kannattaisi vielä kysyä, onko koneeseen myynnissä lippuja.

Päädyin tiskille, jossa pilettejä olisi kaupan. Kysyin, että mitähän lippu kitaralle maksaisi. 650€ maksaisi jos maksaisi, mutta lippuja ei enää ollut. Romanttinen lauantai oli muuttunut painajaismaiseksi sunnuntaiksi.

Sitten muistin, miten olin lentänyt Lontoosta kahden kitaran kanssa. Marssin soittimen kanssa läpivalaisuun ja sattumalta jenkki oli siirtynyt yhtä masiinaa valvomaan. Äijä iski silmää kun kitara lipui tunnelin läpi ja jatkoin matkaa turhuuksien ihmemaailmaan.

Vihdoin boordaus alkoi ja kun astuin koneeseen kohdistin koulusaksani tällä kertaa lentoemoon: ”Entschuldigen Sie bitte aber ich habe ein kleines Problem”. Lentoemo koppasi kitarakotelon käteensä, tyrkkäsi sen kaappiin vaatteiden sekaan ja totesi ”Kein problem!”

Laukaisin jännityksen muutamalla gin tonicilla ja otin pienet tirsat.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.